Ihannoinnin lähteillä

Ihailen tapauksia, jotka herättävät minussa tunteita. Ihailen luovia henkilöitä joiden ajatusmaailma kohtaa omani kanssa, joskus ajatusmaailma ei kohtaa millään tasolla - löydän silti piirteitä jotka ovat mielestäni ihailemisen arvoisia.

Henkilö voi ihastuttaa niin käsittämättömän monella tapaa, joskus se voi olla pelkkä ilme joka saa minut ihastuksen hurmioon. Ulkonäkö ihailussani yleensä on toissijasta. Pelkkä äänikin saattaa herätellä mielessäni eräänlaisia fantasioita. 

Hyvää tekevät ihmiset, rohkeat ihmiset, sanavalmiit ihmiset ja ihmiset, jotka ajattelevat omilla aivoillaan ovat tietenkin ykkösehdokkaita ihailu-listallani. Se mitä nämä ihmiset ovat saavuttaneet elämässään, on myös valintakategorioideni ulkopuolella. Mikään kun ei ole niin yksitoikkoista.

Ihailen suuresti Hitleriä (kuulostaa kammottavalta eikö, lue kuitenkin mielipiteeni loppuun), en ihaile häntä tekojensa vuoksi vaan siksi, että yksi ihminen voi karismallaan saada suuren ihmisjoukon tekemään asioita. Se millä Hitler hallitsi, oli pelko. Hitlerin karisma on se mitä ihailen - ei teot. En voi liikaa painottaa tätä asiaa, sitä osa ei suostu koskaan ymmärtämään kuinka voin ihailla tätä ihmishirviötä. Jos vaan Hitler olisi tehnyt asiat päin vastoin, kohdistanut tämän hirmuvallan hyvään, mitä maailmamme voisikaan olla nyt. Mutta hän on hyvä esimerkki yhden ihmisen vaikutusvallasta, jos on tarpeeksi hyvä puhumaan - kansan saa tekemään mitä tahansa. Ihailen Äiti Teresaa, hän sai aikaan paljon hyvää. Hänen mielipiteensä ei aina osunut omieni kanssa yhteen, kuten abortin vastustaminen. Vaikka hän halusi paljon rauhaa, rakkautta sekä harmoniaa kansalle, ei hänkään hyväksynyt kaikkia sellaisina kuin ovat. Kuten ei tehnyt Hitlerkään. Haluan karsia ihaillessani ihmistä pois heidän tekonsa, tahdon vain päästä heidän päänsä sisälle, en halua jättää tätä ajatusmaailmaa vain sille periaatteelle mitä minulle on kerrottu ja mitä olen nähnyt esimerkiksi mediassa, historiassa. 

Tahdon hyväksikäyttää niitä hyviä piirteitä. Tasapainoilua hyvän että pahan kanssa. Ihailen myös Jeesusta, en ole kristillinen ihminen, en kuulu kirkkoon. Jeesus kuitenkin on hyvä esikuva ja minulla on täysi oikeus tätä esikuvana käyttää vaikka en häneen "usko". Oli hänen historiansa todellinen puoli mikä tahansa - se on antanut minulle paljon hyviä piirteitä. Hän halusi hyvää, hänellä oli opetuslapsia, miksen minäkin voisi tehdä samaa. Levittää sitä omaa "ilosanomaa" sitä haluaville. 

En tahdo kategorisoitua, en tahdo olla osallisena natsismiin, kristinuskontoon, enkä muuhunkaan "kulttiin". Haluan olla ajatukseni kanssa vapaana näistä kaikista. Pitää mieleni vapaana ja valppaana.
Ei se tee minusta pahaa ihmistä mikäli ihailen diktaattoria, ei se tee minusta uskovaista mikäli ihailen kristinuskon jumalan poikaa. Sana "usko" on yhdistetty hyvin vaaralliseen riippuvuuteen. Ihailen kaikkea mistä voin oppia jotain.

Olen huomannut että mitä enemmän olen "uskaltanut" etsiä tietoa, sitä enemmän ymmärrän asioiden jokaista puolta. Kun ajatteleva ihminen avaa suunsa, (varsinkin minä) käsitetään se useimmiten väärin. Juuri siksi halusin aloittaa ihailuni kohteen Hitleristä. Piditte minua varmaan aivan sairaana, vaikka en voi koskaan hyväksyä sitä että ihmisiä satutetaan millään tavalla.
Tämä on minun ykkösperiaatteeni elämässä. Ketään ei saa satuttaa tahallisesti. 

Mutta siinä se salaisuus piileekin, pitäisi päästää irti niistä sinulle syötetyistä ajatuksista ja antaa mielen poimia vain niitä hyviä asioita.

Luonto on esimerkki joka kamppailee jatkuvasti hyvän että pahan rajamailla. Syö - tai tule syödyksi.
Eläinkunta sekä kasvikunta elää yhteisössä joka ei pärjää ilman toinen toistaan. Loputon kehä joka sisältää käsittämättömän raakaa väkivaltaa, sekä niin herkkiä ja hauraita kauniita asioita. Rakkautta sekä vihaa, käsikädessä. Jos me naiset söisimme puolisomme rakastelun jälkeen, ei se olisi välttämättä kovin hyväksyttävää, kuten taas joidenkin hämähäkkilajikkeiden elämä on tästä riippuvainen. Koiraan on uhrauduttava jotta naaras pystyisi elättämään jälkeläiset.

Kauhukertomuksia on meidän luontomme pullollaan. Onhan se ihana nähdä leijonanpentu. Mutta enää ei ole niin ihana nähdä aikuisen leijonan raatelevan eläinpuiston hoitajaa hengiltä. Ironista mutta todellista. Kun lähtee leikkimään mielellään, voi havahtua yht'äkkiä siihen että jokin periaate saattaakin heltyä. Mitä enemmän uskallat vapauttaa mieltä, sen enemmän ymmärrät ja sen helpompi sinun on välttää nämä "massa-ajattelut".

Stephen William Hawking, leikittelee samalla tavalla mielen kanssa jatkuvasti. Meidän on opittava ymmärtämään se, mitä me emme ymmärrä, ja ettemme me voi ymmärtää sitä ettemme ymmärrä. 
Olen jo pienestä pitäen ajatellut näitä elämääkin suurempia asioita, mitä me ymmärrämme ja mitä me emme ymmärrä. Hetki sitten, katsoin Stephenin dokumenttia jossa hän pohtii avaruuden ymmärtämistä. Havahduin siihen, kuinka samalla tavalla olen hänen kanssaan ajatellut jo pienestä pitäen. Mutta minun on hyvin vaikeaa selittää näitä asioita muille, koska muut eivät ole miettineet asioita samalla tavalla - äärettömän avarasti. Siksi joudun usein pulaan, esitän sellaisia ajatuksia jotka eivät kestä päivänvaloa. Ihmiset järkyttyvät ja tämä tekee minut todella ahdistuneeksi sillä tahtoisin tulla ymmärretyksi. Olen yrittänyt niin monesti kertoa kuinka asioilla on aina monta puolta, mutta tämä on todella vaikeaa. Mielipide kysymyksistä ei voi oikein kiistelläkkään, väitellä voi mutta tämäkin usein johtaa suuriin erimielisyyksiin, jotka johtavat riitautumiseen joka taas johtaa siihen ettei toinen enää edes halua keskustella. Harvemmin toinen osapuoli edes "jaksaa" kuunnella toisen kannan ilman että mielessään miettii jatkuvasti hyökkäyskantaansa, ja kuinka voisi todistaa toisen olevan väärässä. Surullista, surullista.

Ei siis koskaan saisi olettaa, että herra Hitlerin sanominen ääneen olisi ihan pikkujuttu.
Voimakas historia ei ihan tuosta vaan anna mahdollisuutta ihmiselle ajatella jotain hyvää hänestä.

En voisi kuvitella elämääni ilman syvällistä ajattelua, tai ilman syvällisiä keskusteluita. Elämässäni ei ole paljoa ihmisiä joiden kanssa voin näitä hyvinkin syvällisiä keskusteluita käydä - ilman ennakkoluuloja tai riitautumista. Riita on asia jota vihaan, en halua riitautua kenenkään kanssa, tahdon vain keskustella mutta ihmisen ylpeys tulee väliin. Osa on niin kiinni mielipiteessä ettei suostu kuuntelemaan, tämä jos jokin on turhauttavaa. Miten siis keskustella ihmisen kanssa jos vastaus on aina "Ei jaksa enää selittää!" "Aivot räjähtää" "Minä olen oikeassa, sinä väärässä, asia loppuunjäsitelty piste!". EI SE OLE KESKUSTELUA. Ei väittelevä keskustelu ole pahasta mikäli asennoituu siihen oikein. Se on toisen ihmisen kunnioittamista sekä itsensä parantamista mikäli pystyy hyväksymään toisenkin kannan tai hyväksymään sen, että voi olla itsekin väärässä.

On kasa ihmisiä, joita ihailen vaikka he olisivatkin täysin päinvastaisia mieleltään, tekemisillään tai muulla tavoin. Uskaltavatko ihmiset enää edes ihannoida? Onko se sallittua vai saako tästä jonkinmoisen "merkin"? Olemme taas suurien kysymysten äärellä.

Toivottavasti jokainen uskaltaa ihannoida ketä haluaa, oli se sitten kenenkin mielestä kuinka sairasta tahansa. Mikäli ketään ei satuta.

Tässä pieni kasa ihailuni kohteita. Hahmoja sekä henkilöitä.