"Ystävääni kohdeltiin kuin narkomaania"

No miltähän se kohtelu mahtoi tuntua?


Hetken olen seuraillut kuinka facebookissa ystäväiseni ovat jakaneet linkkiä, jossa nuori nainen kertoo järkyttyneensä siitä, miten hänen apua tarvitsevaan ystäväänsä suhtauduttiin.
Kommenteissa herjataan puolin jos toisin. Ollaan järkyttyneitä tapahtuneesta. Vai ollaanko?

Iltalehden linkki aiheeseen 

Otsikko kätkee sisälleen yllättävän paljon todellisen kipeää asiaa.
On totta että ihminen jota pidetään huumeiden käyttäjänä, saa huonompaa palvelua.

Meni tämä sitten kauppaan tai päivystykseen, häntä ei kohdella samalla tavalla kuin meitä normaaleja ihmisiä. Tällainen ennakkoluulo järkyttää ja tekee mieli kysyä: Ovatko narkkarit ihmisiä?
Tekisikö kukaan juttua mikäli tilanne olisi mennyt toisinpäin? "Narkomaaniystävääni kohdeltiin kuin normaalia ihmistä".  En sano sitä, etteikö kukaan saisi pelätä kun kohtaa ihmisen huonossa jamassa, mutta joskus kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Ihmiset jotka käyttävät kovia kipulääkkeitä (vaivoihin, kipuihin) voivat käyttäytyä täsmälleen samalla tavalla. Mikä erottaa tämän kipulääkityksen käyttäjän narkomaanista? Fyysiset ominaisuudet muistuttavat rajusti toisiaan. Fyysisiä piirteitä ovat esimerkiksi epänormaalit liikkeet, epäselvä puhe, tyhjä katse, hidas liikkuminen, nopea liikkuminen, tasapainon heikentyminen, hikoilu, kuivuus, uneliaisuus, tajunnan menettäminen, oksentelu, kouristelu, pakkoliikkeet jne.. lista on miltein loputon. 

Entä ne ihmiset, joilla on sairaus joka aiheuttaa näitä kyseisiä edellämainittuja asioita? Milloin me tiedämme kuka käyttää mitäkin, onko meihin sisäänrakennettu huumeseula jolla voimme päätellä ihmisen käyttävän aineita vain hänen käyttäytymisensä perusteella? Minulla sellaista ei ole. Olen työskennellyt hoitotyössä ja siellähän sitä näki ihmisiä aivan laidasta laitaan. Eivät kaikki olleet narkomaaneja, eivätkä narkomaanit olleet mitään muuta kuin ihmisiä. Tulen todella surulliseksi ihmisten kovista ennakkoluuloista toisia ihmisiä kohtaan. Kuten aikaisemmin sanoin, pelko saa olla läsnä, saa pelätä. Mutta pelon voi voittaa tiedolla. 

Olemme varmasti jokainen kuulleet valistuksia siitä, kuinka vaarallisia nämä huumeiden käyttäjät ovat.  Heillähän ei tunnetusti ole mitään vastuuntuntoa eivätkä he välitä yhtikäs mistään muusta kuin aineista. Joissakin tilanteissa näin saattaakin olla, mutta tuskin nämäkään ihmiset sitä loppujen lopuksi haluavat. Voi olla, ettei muuta tekemistä elämällä ole. Kun narkomaani menee terveyskeskukseen, hän saa juuri sellaisia katseita mitä ne normaalit ihmiset annamme heitä kohtaan. Sellainen et ole tervetullut tänne- ensivaikutelma ei houkuta ketään palaamaan kyseiseen paikkaan, eihän? Olen nähnyt hoitajien kasvoilla niin halveksuvia ilmeitä, että tulee itsellekkin paha olo. Nämä ihmiset eivät saa hätätilanteissa apua. Kuka heitä auttaa? Klinikoille ei aina voi soittaa, jos ei ole puhelinta. Antaisitko sinä narkkarin soittaa omasta puhelimestasi huumeklinikalle mikäli hän tarvitsee apua, tahtoo kenties lopettaa? Vai onko mielessäsi ensimäiseksi sinuun pian kohdistuva ryöstö ja väkivalta? 


Onhan se totta että osalla homma on karannut niin kauaksi omista kätösistä ettei pysty enää hallitsemaan itseään, huumeet ovat niitä jotka häntä nyt hallitsee. Ja nämä ihmiset tarvitsevat apua, mutta heille on myös tarjottava apua sekä ymmärrystä tilanteeseen. Miksi vaivautua avun hakemiseen jos ihmiset ovat sinua vastaan. Kaikki ne satuttavat sanat, kaikki ne halveksuvat katseet, välinpitämättömyys, sinuun kohdistuvat ennakkoluulot sekä pelkot. Miltä se sinusta tuntuisi. Tarvitseeko narkkarin edes elää?

Kaikki eivät viljele huumepiikkejä lasten leikkikentille, kaikki eivät ryöstä elääkseen, kaikki eivät lyö holtittomasti vastaantulijoita, kaikki eivät ole niin sekavia kuin voisit kuvitella. Mutta kaikki tarvitsee apua sekä toisen ihmisen luotettavaa auttavaa kättä joka uskaltaa hyväksyä nämä ongelmat ja on valmis tukemaan, kun toinen kamppailee tuulimyllyjä vastaan. 


Jokainen meistä on vastuussa avun tarpeessa olevasta ihmisestä, oli hän mitä tahansa. Aina voi seurata kauempaa jos ei uskalla mennä lähemmän ja soittaa apua. Aina voi sanoa apua odottavalle että "minä odotan sinua, sinun ei tarvitse olla yksin". Olen todella onnellinen siitä, kun luin linkin tekstistä kohdan - Vasta sitten uskalsin lähteä kotiin, kun näin, että hän saa inhimillistä kohtelua.
Jokaisen meistä pitäisi pitää kiinni tästä periaatteesta ja pysyä lujana sille. Sanoi nämä halveksuvat ihmiset mitä tahansa.
Kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää.
Olkaa enkeleitä toisillenne.

Päivän vinkki: Päivittäkää huumevalistus tälle vuosisadalle.

Sid & Nancy