keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Turhautunut purkautuminen.


Olen lähes sanaton.
Suomalainen kansa kuohuu uusista leikkauksista. Hämmästyttää eritoten se, kuinka meidän katajainen kansamme syyttää kaupungin herroja päätöksistä. Kukas ne sinne eduskuntaan päästi? Käsittääkseni olemme jokainen saaneet mahdollisuuden äänestää, kuka sinne eduskuntaan pääsee.
Tämä saattaa kuulostaa varsin typerältä, mutta minä en äänestänyt. 

En äänestänyt, kolmesta syystä.

1. Tein muuttoa toiselle paikkakunnalle joten oli hieman muuta puuhaa.
2. En löytänyt ketään äänestettävää, jonka kanssa minun periaatteeni olisivat kohdanneet TÄYSIN.
3. Olen saattanut menettää mielenkiintoni tämän maan menosuunnasta.


Olen kiinnostunut (yllättävän kiinnostunut) politiikasta ja pinnalla olevista leikkauksista sekä sote-uudistuksista sillä minä kuulun tähän ryhmään, jota nämä päätökset koskee.
Olen opiskelija, käyn viikonloppuisin myös töissä, mutta olen silti ns."köyhä". Mutta vain rahallisesti.
Muuten minulla tuntuu kaikki olevan kohdillaan. Olen suhteellisen perusterve ja työkykyinen nuori joka osaa ajatella myös ihmisiä ympärillään. En ole täydellinen enkä voi sanoa itseäni millään tavalla "hyväksi ihmiseksi" mutta olen varsin onnellinen. Olen erittäin kiinnostunut omasta hyvinvoinnistani ja onnellisuus, sopeutuminen sekä ymmärtäväisyys on se joka pitää pystyssä. Oli tilanne mikä tahansa. Se on minulle siis aivan sama, mitä nämä isot herrat päättävät. Minä itse päätän tekemisistäni, he voivat leikata mistä tykkäävät, mutta minä teen kuten itse haluan.


Mutta sitä en hyväksy että minua pidetään "toisen luokan kansalaisena". En hyväksy sitä kenellekkään. Todellinen "toisen luokan kansalainen" on henkilö, joka ei näe omaa napaa pidemmälle, joka ei uskalla katsoa tuntemattomaan, eikä todellakaan heittäydy elämän vietäväksi!


Alan todella epäillä sitä, että nämä päättäjät tietävät millaista elämää kansamme vähäosaisimmat viettävät. Viisastelijoita löytyy joka suuntaan: "Kyllä sitä rikastuu kun oikein haluaa". No vittu entä jos ei rikastu? Ei se nyt sillälailla mene että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus päästä pakoon sen hetkistä tilannetta. Meneppä sanomaan tuo intialaiseen ghettoon roskia poimivalle rammalle lapselle. "Höhöö, kyllä sinäkin rikkaaksi tulet kun oikein yrität!" Höhöö? Ei taida rikastua lapsi, ellei se saa koskaan siihen mahdollisuutta. On pinnallista ajatella että me kaikki olemme samalla tasolla henkisesti sekä fyysisesti. Meillä kaikilla ei ole mahdollisuuksia opiskella, kehittyä, parantua.


Entäs sitten se kapeakatseisuus, onko meillä todella suomessakin aina mahdollista menestyä?
Mikä meidän erottaa toinen toisista ja mitä voisimme itse tehdä menestyäksemme?


Jos tähän suomijuntteuteen mennään, niin kyllä meillä suomalaisilla on asiat vähän liiankin hyvin. Mitä nyt olemme vaan vähän huonoja äänestämään päättäjiä. Tai, eihän se kaikkia koske. En usko että köyhästä yh perheestä nousee kuopus tuosta vaan isoksi rahantekijäksi yhtä helpolla kun porvariperheen Bert, jolla on mahdollisuus saada ensiasunto leppoisasti lukion jälkeen kaupunkiseudulta. Bert voi sitten ajella yliopistoon isukin ostamalla autolla kun yh-perheen lapsukainen kituttelee amiksessa toisella paikkakunnalla, kun ei ollut opiskelupaikkoja omassa kaupungissa. Ei ollut varaa ostaa omaa asuntoa, ei ollut mahdollisuutta saada lainaa. Sinne joutui oppilaitoksen asuntolaan yh-perheen kuopus. 

Bert pukee kivoja merkkivaatteita ylleen ja capsolo surisee keittiössä, yh-perheen kuopus poristelee ikivanhan kahvinkeittimen kanssa halpaa purua ja kiskoo kirpparilta ostetun vaatekerraston ylleen, kengät ovat isän vanhat.

Kun Bert valmistuu yliopistosta, pääsee hän isukin firmaan töihin.
Kun yh-perheen kuopus valmistuu amiksesta, alkaa hän etsiä töitä. Toivottavasti nappaa!

Jotkut voivat valita, jotkut eivät saa mahdollisuutta valita. Olisihan tämä meidän kuopuksemme voinut tehdä toisenlaisiakin valintoja, emme vaan tienneet sitä, että hänen sisarensa on lievästi kehitysvammainen, äiti on alkoholisti ja isä kuollut. Ei ollut kuopuksella sydäntä jättää sisarta yksin kotiin alkoholisti äidin hoivaan. Olisihan kuopuksella ollut mahdollisuus ilmoittaa lastensuojeluun pikkusisarestaan, ellei hänen äitinsä olisi niin hiton hyvä valehtelemaan ja ylläpitämään kulissia. Sossulle voi aina valehdella päin näköä. Tulevaisuuden haaveissa olisi kuopuksella löytää töitä ja saada pikkusisaren asiat kuntoon, turvata tulevaisuus. Oli niin sanotusti mutkia matkalla kuopuksella, ei niin vaan lähdetty kotoa. Ei niin vaan löytynyt hyväpalkkaista työtä ennen opiskelupaikkaa. Ei niin vaan mennyt kun kuvitteli kuopus. Monesti tuli muutettua lapsuudessa paikkakunnalta paikkakunnalle, kaverit vaihtuivat ja ystävistä oli turha edes haaveilla. Koulussakaan ei mennyt kaikki ihan nappiin kuopuksella, oli paljon mietittävää opiskelun lisäksi.

Bert on saanut nauttia aurinkoisia kesälomia perheen ja ystävien kesken kaikessa rauhassa. Mutta eipä saanut Bert kuitenkaan yhtälailla käsitystä elämän pimeistä puolista, kuten yh-perheen kuopus.

Onnellinen nuoruus Bertillä, kaikki oli vakaata ja jos jotain puuttui, sitä sai aina hankittua.
Toisin se oli kuopuksella, osasi kuitenkin iloita arjen pienistä asioista. Bert ei sitä osannut, vaan kärsimätön ja vihainen tuli Bertistä vaikka kaiken piti olla hyvin. Turhautunut nuori, oli kaikkea mutta silti jokin puuttui. Koskaan ei ollut tarpeeksi hyvä, tarpeeksi paljon tai tarpeeksi uutta ja hienoa. Jatkuvaa kilpailua.

Toista oli kuopuksella, ei ollut paljoa mitään, mutta silti jaksoi hymyillä kun pääsi ostamaan jääkaapin täyteen ruokaa ja säästöpossu täyttyi tasasentappavasti sisaren syntymäpäivälahjaa varten. Vaikka sieltä pitikin välillä vähän lainata, eikä se lahjakaan koriste-esinettä kummempi ollut, mutta sitä hänen sisarensa rakasti, sekä veljensä lämmintä ja ymmärtäväistä läsnäoloa.

Kun kuopus vei sisarensa elokuviin ja kaupungille, sai äitikin omaa aikaa dokata oikein kunnolla.

Sattuipa niin että oli samassa elokuvateatterissa Bert tyttöystävänsä kanssa, missä oli kuopus sisarensa kanssa myöskin. Istuivat samalla penkkirivillä, vierekkäin. Katselivat toisiansa ja molemmat tunsivat eroavaisuudet sisimmissään. Kuopus mietti koko elokuvan ajan, millaista olisi näyttää noin huolitellulta, tuollaiset vaatteet.. ja mitkä kengät! Bert taas mietti millaista olisi tulla kehitysvammaisen ihmisen kanssa ihmisten ilmoille, eihän hän voisi tehdä koskaan niin. Tuollaisissa ryysyissä, kun sillä pojalla.. voisi olla mitään sanomaton, ei mitään paineita ulkonäöllisesti, ei mitään kulissia, olla vaan ja sikailla. Kuopus ei voinut olla vilkaisematta Berttiä päin, samaan aikaan he katsoivat toinen toisiaan ja mietiskelivät. Jos olisin ollu kärpäsenä katossa, olisin varmasti nähnyt kaikki tunneskaalat niistä kohtaavista katseista. Katkeruutta, vihaa, kateutta, inhoa, ymmärrystä, alemmuuden tunnetta, ylemmyyden tunnetta.. tunteita.

Jokainen meistä on varmasti kohdannut tällaisen tilanteen. Miltä tuntuu tuijottaa ihmistä, joka on täysin sinun vastakohtasi. Mitähän sen toisen päässä liikkuu, mitähän se minusta ajattelee.. mitä itse ajattelen. Eihän sitä voi tietää mikä on Bertin ja kuopuksen kohtalo. Se voi kääntyä täysin päälaelleen, mitä tahansa voi tapahtua. Mutta siihen tarvitaan hieman pohjaa.
Voi myös käydä niin, että se pohja jostain syystä katoaa. Olisiko Bert valmis, jos omaisuus katoaisi, rahasammot sulkeutuisivat ja mitään ei voisi korvata. Koko se rahan ympärillä kasvettu maailma romahtaisi ympäriltä. Tapahtuisi jotain katastrofaalista. Ja miten kuopuksen kävisi, jos menestyisi tai saisi vaikka historiallisen suuren lottopotin tilillensä?

Nousisiko kusi hattuun, vai olisiko nyt varaa saada apua äidille sekä siskolle? Turvattu tulevaisuus, valoisampi tulevaisuus? Olisiko Bertin tyttöystävä tukena kun Bertin koko omaisuus katoaisi? Mitä jos Bertin vanhemmat eivät voisikaan enää auttaa taloudellisesti?

Ihmiselämä on todella erilaisista lähtökohdista riippuvainen. Olen oppinut tämän pienen elämäni aikana, että itse voi tehdä todella suuria päätöksiä mutta on myös valmistauduttava siihen että oli se pohja valmiina, tai tehdä paljon töitä sen pohjan rakentamisen eteen, on se silti kovin katoavainen.
Kaikki voi kadota sekä romahtaa hetkessä, olimme mistä tahansa, keitä tahansa.
Vain ne hyvät asiat joita arvostamme, voi kulkea mukana omassa sydämessä sekä mielessä. Ne ovat ainoat asiat maanpäällä joista voimme olla täysin varmoja. Sillä kukaan ei voi niihin kajota, jos niin haluamme. Kyllä se on se sisäinen vahvuus sekä onnellisuuden tavoittelu mikä on varmaa.

Tämän vuoksi, en ole kovinkaan kiinnostunut niden isojen herrojen päätöksistä. Tai, lähinnä huolissani. Minä olen silti juuri näin kun juurikin nyt satun olemaan.


Taas vähän hävettää olla suomalainen, sillä meillä ei tunnu olevan mitään käsitystä siitä, miten katoavaista kaikki loppujen lopuksi on. Itsetunnoissammekin lienee jokin geneettinen virhe? Emme saa olla ylpeitä mistään, emmekä olla liian onnellisia. On jeesustelua, tekopyhää ja vastuutonta olla kiinnostunut monista asioista samaan aikaan. Ei saisi selitellä asioita, pitäisi vaan olla hiljaa ja hymähdellä, suoriutua. Pitäisi vaan hyssytellä ja hyysätä, lakaista maton alle ja antaa asioiden kyteä.
Yritetään olla jotain mitä ei todellakaan olla, ei meillä mitään juuria ole. Yhtä sekasortoa on tämäkin kulttuurimme. Joissain maissa sentään vanhukset saavat hoivaa kaikilta sukulaisiltaan, ovat kunnioitettuja päällikköjä ja ennenkaikkea viisaita. Heitä arvostetaan ja heistä pidetään hyvää huolta.

Joissain maissa noustaan kapinaan ja sanotaan asiat suoraan kun vituttaa. Täällä tehdään nettiin jotain pilakuvia kansanedustajista ja kuvitellaan että sillä saadaan jotain vaikutusta aikaan. No ei sillä mitään saa aikaan, ehkä kunnianloukkauksen. Tarttis varmaan tehrä jotain, jos kerta ketuttaa niin paljon. Ainakaan ei kannata äänestää henkilöitä, jotka ovat kanssasi eri mieltä asioista.

Nouskaa hyvät ihmiset kapinaan ja antakaa niiden tunteiden joskus puhua, ei haittaa vaikka niissä ei olisi päätä eikä häntää. On hyvä saada asioita ulos. Lopettakaa niiden typerien kuvien tekeminen ja levitteleminen ja kirjoittakaa vaikka kirje sinne eduskuntaan.. Saattaahan se olla, että niille aluksi nauretaan, mutta useampi tuhat kirjettä tunteellisin purkauksineen voi tehdä vaikutuksen, ainakin moraalisella tasolla. Jos joku vaikka pysähtyisi ajattelemaan että ai, tuo asia voi mennä noinkin...

Vaihtakaa näkökulmia. Tai tehkää ees jottai...